Kesätunnelmia

Tein kesälomareissuni jo huhtikuussa ja päätin, että lomasuunnitelmani se, ettei minulla ole suunnitelmia. Ilman suunnitelmia on mahtava tehdä juttuja, kun ei tule paineita siitä, että pitäisi tehdä sitä ja tätä sekä matkustaa sinne ja tänne.

Viimeinkin pääsin venetalkoiden siivittämänä itse merelle kokeilemaan purjehdustaitojani. Oi sitä ihanuutta. Tuuli oli melkoinen ja venho kallistui kovasti tuulen voimasta. Meitä oli mukavan kokoinen ja reipas porukka miehistönä. Sain opetella uudelleen laiturilta irrottautumisen, keulapurjeen säätämistä puolelta toiselle, kipparointia tai lähinnä pinnaohjausta sekä rantautumisen vaiheessa veneen kiinnittämistä takaisin laituriin. Mahtavaa!!! Tänään olisi pitänyt olla toinen kerta, mutta osanottajat peruivat viime tipassa. Toivottavasti pääsen taas pian takaisin.

 

 

Kerkesinpä tehdä vielä pienen reissunkin. Päätin lähtä viemään lapseni ratsastusleirille Huittisiin. Samalla vietimme pidennettyä viikonloppua ja kävimme Tampereella, Naantalissa, Turun saaristossa sekä Liedossa. Naantali oli kyllä aivan upea kesäkaupunki. En ollut ennen käynyt siellä. Ihania pieniä putiikkeja oli vanhassa kaupungissa ja satama oli täynnä ihania ravintoloita. Myös saariston maisemat olivat huikeita. Liedossa lapsi ratsasti ponilla serkkuni luona ja voi sitä onnea. Tein myös tuttavuutta Jaakko- ja Kolina -vuohien kanssa. Jaakko varsinkin oli melkoinen hameeni herkuttelija. Meinais irrota pala kangasta hänen suuhunsa. Eikä sen sarvetkaan kovin pienet olleet. Mukavia veijareita.

 

Kesä

Kesä tuli, jäät suli ja minä sanon huh hellettä.
Onpas ollutkin hurjan lämmintä toukokuun lopusta saakka ja tämä mimmi nauttii kyllä kovasti, kunhan ei nyt vaan liian kuumaksi äityisi tuo sää.

Pyöräily on ihana ja virkistävä liikuntamuoto. Sillä pääsee näppärästi kylille asioille eikä tarvitse hikoilla ilmastoimattomassa autossa tai etsiä parkkipaikkaa. Oulun tori, tuo iloisten ihmisten kohtaamispaikka on ihana ohittaa katsellen torikojujen tarjontaa, piipahtaa jätskikahville tai vaikka jäädä kuuntelemaan hetkeksi trubaduurien musisointia. Voi, kun tapaisin vielä tuttujakin, mutta minä, täällä edelleen niin tuntematon, saan olla ihan rauhassa omassa pienessä olemuksessani ja nauttia omasta rauhaisasta seurastani, olkoonkin vaikka ihmisvilinää ympärillä.

Se, mikä on vielä ihanampaa, eikä vedä vertoja pyöräilylle, on veneily. Huomenna pitkäaikainen unelmani taitaa toteutua. Monta vuotta sitten kävin purjehtijakurssin, mutta se harrastus katkesi kuin tynkä ja purtu lyijykynä. Mutta nyt tämä tyty ottaa pupun pöksyistä pois ja antautuu tuulen vietäväksi uusin purjein. Toivottavasti ne purjeet ovat kestävät ja kantaa pitkälle. Perämereltä se alkaa, maailman vesien valloitus. Haaveena on joskus lähteä kauemmaksikin. Välimeri on jo kutsunut kauan aikaa, mutta vastauskeni kutsuun on viipynyt, syystä jota ihmettelen itsekin. Lienee parempi vaan tarttua kutsuun.

Itkua onnesta

Tänään oli tippa linssissä ja itku herkässä, kun lapseni päätti peruskoulun ala-asteen, vai onko se alakoulu nykyään. Kuutosluokkalaisille laulettiin jäähyväislaulu. Silloin se alkoi, kyyneleet virtasivat pitkin poskia ja taas nolotti olla juhlasalissa sen näköisenä, vaikka taatusti oli monen montaa muutakin vanhempaa juuri samassa mielen tilassa. Lapset kukitettiin ja heille jaettiin stipendejä. Odotin oman lapseni saavan myös jotain, mutta odotus jatkui ja jatkui. Ei kuviksen eikä käsityön innokkaasta harrastajasta, vaikka sellaisillekin stipendit myönnettiin. Ihmettelin, kun hän on todella taivata molemmissa. Mutta sitten, odotus palkittiin ja tyttäreni saikin stipendin juuri oikeasta asiasta: hän on toiminut vuosina 2010-2013 vertaissovittelijana, eli turvannut koulurauhaa kiusaamisten osalta. Tämä ei siis ollut mikään pilipali stipendi, vaan todella tärkeästä työstä ansaittu 10 €. Hienoa, rakkaani ♥

Kävimme lounaalla perinteiseen tapaan kouluvuoden päätyttyä vakioravintolassamme, Nohadrassa. Sen jälkeen vein tyttäreni ratsastustunnille ja kun menin häntä valokuvaamaan, he olivatkin juuri lähdössä maastoon uittamaan hevosia pieneen lampeen. Oi, kuinka ihanaa olikaan katsoa kun hepolla hännät huiskivat ja tytöt istuivat ilman satulaan pollejen päällä. Lottakin oikein nautti ja hevonen roiski vettä ympäriinsä. Voi sitä riemua. Taas oli herkkä fiilis, kun ajattelin, että siellä se menee, rakas lapseni viimeistä kesää ennen yläkoulun alkamista ja elämän tilanteen muuttumista.

 

 

 

Kuka olen?

Kukako oikein olen? Olen ihan tavallinen Kirsi, joka on täysin kyllästynyt tähän maailman hulluun menoon. Suorituskeskeinen ja kilpailuhenkinen kulttuuri sotii täysin omaa olemustani vastaan. Siksi päätin tänä päivänä alkaa kirjoittamaan ajatuksiani myös teidän luettavaksi. Kenties Sinäkin tunnet jotain samaa ja haluat muuttaa elämääsi. Niin minäkin olen tehnyt viimeisten vuosien aikana, hyvin radikaalisti.

Kaikki alkoi oikeastaan jo vuonna 2003, kun en enää jaksanut valvoa öitä allergisen lapseni vuoksi. Päätin muuttaa toiselle paikkakunnalle ja "erakoitua" ihmisistä, jotka koin elämässäni liian haastaviksi. Siitä asti olen miettinyt sitä, miksi ihminen vaatii toisilta ihmisitä samanlaisia suorituksia ja meriittejä, kuin mitä he itse tavoittelevat. En minä halunnut olla se kiireinen uranainen, joka kulkee tukka putkella ees taas saamatta mitään järkevää ja kunnolla aikaiseksi. En muuten enää valvonut öitäni tämän ratkaisun jälkeen. Tuota mietiskelyä jatkuikin 10 vuotta, kunnes löysin ison palan kadonnutta itseäni ja aloin elää taas uudelleen, pitkän ja horteisen elämän vaiheen jälkeen.

Tällä hetkellä koen olevani elämäni kunnossa, 40-vuotiaana nautin elämän pienistä asioista päivä kerrallaan. En ole rahallisesti rikas, mutta henkisesti monin verroin rikkaampi kuin moni kanssasisareni tai -veljeni, jotka esittelevät hienoja talojaan ja luksusautojaan. Minä asun vuokralla pienessä puurivitalossa ja ajelen pääsääntöisesti vaaleanpunaisella mummopyörälläni. Mutta joku saattaa joskus nähdä minun huristelevan ihanan indigolapseni kanssa myös pienellä autolla. Silloin, kun kuskaan tätä ihanuuttani, kaikkein rakkaintani hänen harrastuksiinsa. Tai jos minulle itselleni iskee laiskuus ja haluan päästä vähän pidemmälle retkelle. Olen onnellinen pienessä olemuksessani ja nautin elämän pienistä asioista. Innostun helposti uusista asiosita ja kokeilen spontaanisti kaikkea järjetönstä ja jopa järjellistäkin. Siksi olen niin täynnä intohimoa ja janoan tätä elämää, joka edessäni avautuu.