Itkua onnesta

Tänään oli tippa linssissä ja itku herkässä, kun lapseni päätti peruskoulun ala-asteen, vai onko se alakoulu nykyään. Kuutosluokkalaisille laulettiin jäähyväislaulu. Silloin se alkoi, kyyneleet virtasivat pitkin poskia ja taas nolotti olla juhlasalissa sen näköisenä, vaikka taatusti oli monen montaa muutakin vanhempaa juuri samassa mielen tilassa. Lapset kukitettiin ja heille jaettiin stipendejä. Odotin oman lapseni saavan myös jotain, mutta odotus jatkui ja jatkui. Ei kuviksen eikä käsityön innokkaasta harrastajasta, vaikka sellaisillekin stipendit myönnettiin. Ihmettelin, kun hän on todella taivata molemmissa. Mutta sitten, odotus palkittiin ja tyttäreni saikin stipendin juuri oikeasta asiasta: hän on toiminut vuosina 2010-2013 vertaissovittelijana, eli turvannut koulurauhaa kiusaamisten osalta. Tämä ei siis ollut mikään pilipali stipendi, vaan todella tärkeästä työstä ansaittu 10 €. Hienoa, rakkaani ♥

Kävimme lounaalla perinteiseen tapaan kouluvuoden päätyttyä vakioravintolassamme, Nohadrassa. Sen jälkeen vein tyttäreni ratsastustunnille ja kun menin häntä valokuvaamaan, he olivatkin juuri lähdössä maastoon uittamaan hevosia pieneen lampeen. Oi, kuinka ihanaa olikaan katsoa kun hepolla hännät huiskivat ja tytöt istuivat ilman satulaan pollejen päällä. Lottakin oikein nautti ja hevonen roiski vettä ympäriinsä. Voi sitä riemua. Taas oli herkkä fiilis, kun ajattelin, että siellä se menee, rakas lapseni viimeistä kesää ennen yläkoulun alkamista ja elämän tilanteen muuttumista.